30. kesäkuuta 2014

VALON(KO) PISAROITA









Suomen suvi ja aurinko

Lämpö

Ja kesäkuu meni jo...



Ps. Kuinka monta sadepisaraa sataa Suomeen?
Yhden vuoden aikana sataa 50000000000000000000 sadepisaraa (HS B7 30.6.2014).

27. kesäkuuta 2014

ARKIKUVAHAASTE 1-5: LALLIN ENSIMMÄISET PÄIVÄT






Neljätoista vuotta sitten on meillä ollut viimeksi pieni koira. Taikka melkein noin pieni koira. Vanha rouva Bella oli jo vanhempi, kun se meille kotiutui. Tuntui kyllä siltä, että osaakohan sitä edes olla koiranpennun kanssa. Tunnelma oli kuin jouluaattona, kun lähdimme Lallia hakemaan kotiin.

Toinen jännityksen kohde oli nuo kissat: mietimme kuka kurittaa ketäkin. Meidän pihakollit ovat oma lukunsa. Ne ovat tottuneet koiraan/koiriin, mutta uusi koira ja vieläpä pentu. Pojista ei koskaan tiedä. Turo on vielä semmoinen, että jokin ei mene hänen mielensä mukaan, niin sepäs lähtee ainakin viikoksi reissuun.

Tyttären herrat taas ovat maailmaa nähneitä (tai ainakin Suomea :) ) reissuajia. Malkolm on oman arvonsa tunteva kuninkaallinen. Filiph taas on uunoturhamainen honkkeli, jolla ei ole kissamaisia piirteitä samalla tavalla kuin normikissalla.


Kaikki on mennyt kuitenkin hienosti. Kissoille tuotiin jo etukäteen Tyrnin ja Lallin hajua ruokakuppien luokse. Petipaikkoihin suihkutettiin Adaptiliä. Hakupäivänä tytär suihkutti minutkin sillä suihkeella.





 



















Fili ja Lalli ovat tätä nykyä parhaat kamut. Jos Lalli on nukkumassa, voi sitä huokailujen määrää, kun Fili odottaa pennun heräämistä. Ja sitten alkaa ralli. Kissa juoksee edellä ja pentu perässä. Jos Lalli jää jälkeen ja erehtyy tutkimaan jotain, niin Fili tulee tassulla tuppasemaan, että hei, leikki jäi kesken. (Kissojen kynnet on klipatut - älkää siis pelätkö pennun silmien puolesta :) ) Lisäksi Fili ja Lalli käyvät ulkoilemassa yhdessä. 









Malkolm vain tuijottelee pentua. Se on todella outo eläin sen mielestä. Mutta kun Lalli nukkuu, voi sitä käydä hieman nuuhkaisemassa. 






Meidän pojat tulevat sisälle syömään ihan normaalisti. Yleensä syöttö tapahtuu Lallin nukkuessa, koska Lallia ei pidä maamme laulukaan pois kissojen kupista. Varsinkin märkä ruoka on niin ihanaa Lallin mielestä. Mutta se on vahvaa ja saa pennun mahan löysäksi ( unohduksemme on kostautunut jo yhtenä päivänä). Lisäksi tuo kylmä keli on löysyttänyt mahaa. 
Yrjänä on jopa jäänyt nukkumaan sisälle - ja se on paljon se. Ja neniä on vaihdettu kollienkin kanssa. 

Joten hienosti kaiken kaikkiaan on koiraelämä lähtenyt sujumaan. Tietysti yöt ovat olleet rikkonaisia - kuten pienten kanssa aina. Mutta olemme selvinneet. Isäntäkin on ollut oikeaoppisesti isyyslomalla ja auttanut yöpissityksissä :) (onneksi ei tarvitse imettää, hän vain totesi kerran)

Ja voi kuinka hauskoja päiviä on ollut. Monet naurut on naurettu noiden otusten takia. Päivät Lallilla ovat olleet puuhastelua pihalla (jotka ovat olleet todella vain tuokioita kylmyyden takia) ja lukuisia pissireissuja.










On me hieman harjoiteltu peruskäskyjä. Oppilas kyllä näyttää tässä kuvassa suomalaiselta yläkoululaiselta.







Ja monet päikkärit on otettu (ja kuvattu, koska silloin ollaan jopa paikoillaan.









Näin ne päivät lähtevät sujumaan koirallisessa talossa koirattoman vuoden jälkeen. Ei hassumpaa elämää tämä!



ps. Selkeästi Lallista on tulossa hyvä kuvausassistentti - roikkui jo kameranhihnassa kiinni. Ilmeisesti Lalli oli sitä mieltä, että nyt otetaan kuvia.  Onneksi kamera kuitenkin pysyi pöydällä.


24. kesäkuuta 2014

PAKKOLOMA

Aamulla ennen kuin avaan silmäni kuuntelen, lotiseeko sadevesitynnyri vai ei. Ja joka aamu se lotisee. Samaa rataa sisällä istuskelun määrän kanssa kasvaa makean nälkä. Olen kolunnut kaikki karkkikupit tyhjäksi. Ja tänään tein ultimakeat vohvelit kahvin kanssa. Ainoa tehokas liike tällä lomalla on leukojen liikuttaminen, kun pureksii. Tule rakas aurinko takaisin!

Toisaalta pakotetaanko ihminen lepäämään näin. Nyt olet paikoillasi, luet, otat päikkärit. Sinun on tarkkailtava ikkunasta ulos. Ja katsottava sielunmaisemaasi.
Isännän mukaan tuo viimeinen tarkkailu tulee vain aika kalliiksi. Sielunmaisemani sanoo, että nyt on remontin aika. Tai ainakin suunniteltava sitä. Tai ainakin työhuoneeni katto on maalattava, Ja seinät. Uusi kaappikin sinne on ostettava. Ja netistähän löytyy tavaraa!
Isäntäkin sanoo: Tule rakas aurinko takaisin!

Meillä on siis satanut ja satanut. 


Mutta onneksi voi harrastaa rappusilta kuvaamista.

Sunnuntaina sentään oli hieman taukoja ja pääsimme tarkastamaan polkumme kunnon. Vanha rouva Bellan polku on heinittynyt ja nyt on aika polkea sitä, että kun aika tulee, voi Lalli käydä tarkastamassa sen.

Samalla katsoimme, miten mustikoiden on käynyt.  Osittain varvukko näyttää tyhjältä. Toisin paikon on jo mukavan kokoisia raakileita. Kyllä sieltä piirasmarjat saadaan, vaikka sitten käveltäisiinkin hieman enemmän.



Muutama iltana on seurailtu, kun kurkiperhe ruokailee lähipellollamme. Kurkipari on pesinyt turalla useana vuonna, mutta pikkukurkia on vaikea nähdä. Isäntä törmäsi niihin kerran, minä en koskaan. Pikkukurki ei enää ole kovin pieni, mutta minulle kuitenkin ihmetyksen aihe. Tietysti tarkkailemassa oli mukana myös Yrjänä-herra.


Olen jo monta kertaa pyydellyt anteeksi näiden "kaukokuvien" heikkoa laatua. Edelleen kalusto ei riitä näihin kuviin, mutta on näitä niin kiva kuvata.

Mukavaa pakkolomaa vain kaikille!



21. kesäkuuta 2014

LALLINTAI



Perjantaina juhannusaattona odotettu päivä koitti. Koti oli laulun mukaan pesty ja puhtoinen. Kuitenkin jätimme - vaikka juhannus oli - puhtaat matot suosiolla aittaan. Aivan samoin kuin matkalle lähtiessä suunnittelu ja valmistelu on jo niin mukavaa. Monet naurut raikoi, kun laitoimme pennulle paikkoja kuntoon. Eikä ihme, sillä meillä on ollut pentukoira viimeksi14 vuotta sitten, ja Bella-rouvahan oli jo melko vanha (ei siis 7-8vk:n) meille tullessaan.


Tyttäreni ikuisti Lalli-herran hakemisen ja sain lainata videota myös tänne omaan blogiini. 


Tässä siis lallintaimme:





16. kesäkuuta 2014

MENTÄVÄ SUN ON....


Sunnuntaina oli lintuemojen yhteispäätöksellä se suuri päivä: lapset pois pesästä! Aamulla oli minua ovella vastassa ensimmäinen onneton rääpäle.



Erästä perhenäytelmää seurasimme tiiviisti koko aamupäivän. Hopeapajumme kuoli jo muutama vuosi sitten. Se onkin ollut suosittu pesimäpuu mm. tikoille ja rastaille. Tänä vuonna koloon ei tullut ketään, mutta pökkelön päälle teki rastas pesänsä. ensin emme edes huomannee pesää, kun oli niin ujonoloinen emo. Mutta niin vain pesiminen onnistui ja sunnuntaina emo päätti, että nyt riitti. Pennut ulos!

Ensimmäinen lähti lentoon melko nopeaan tahtiin. Onneton vain ei oikein valinnut laskeutumispaikkaansa viisaasti. Kolli Yrjänämme paisatteli päiväänsä patiolla ja tumpsis - linnunpoikanen töhänti kollin mahan päälle. Molemmat olivat kyllä yhtä hölmistyneen näköisiä. Minun oli jätettävä kuvaushommat ja juostava pelastamaan linnunpoikanen. Mutta Yrjänä taisi olla niin unenpöpperössä, että ei edes mallannut hyökätä poikasen kimppuun. Minä kiikutin kollia talon toiselle puolelle ja tyttäreni pelasti poikasen pesäpuun vieressä olevaan kuuseen. Sieltä emo varmaan houkutteli lapsensa turvallisempaan paikkaa.

Sittenpä emo tuli aina vain suuremman madon kanssa, heilutteli sitä kauempana  pesästä ja houkutteli lapsiaan pois pesästä. Toinenkin uskaltautui lentoon, mutta kaksi pienempää eivät vielä rohjenneet lähteä.


- Ruokaa!!!!!




- Minne se emo oiken meni? Meillä on nälkä!

Väliajalla penskat oikoivat siipisulkiaan. Se oli tarkkaa työtä. Sulka sulalta käytiin siivet läpi. Mutta onhan se selvää, jos lentämään lähdetään, ei sulat voi olla sekaisin.


 - Se on mun, se on mun!



 - Voi miten te olette taas pas....kakanneet! Jatkuvastion siivottava teidän jälkiä...




 - Tätä sitä riittää! 




- Voooi...tätä on niin paljon, että tämä on nieltävä. Siivoaminen ei ole kyllä minun juttu.



Tämän vien kyllä jo muualle. Maha menee ihan sekaisin näistä.




Tämä pesä hiljeni iltaan mennessä. Tarina ei kerro, kuinka monta poikasista selvisi hengissä. Emme kyllä nähneet yhtään höyhenkasaa pihassa, joten toivomme parasta ja pelkäämme pahinta.
Nyt syksyllä pökkelöpuu sahataan ja siivotaan hieman sievemmäksi. Linnut saavat siis etsiä hieman turvallisemmmasta paikasta uudet pesäpuut.

HIP HIP HURRAA!!!!



Koko talven olemme miettineet, otammeko uuden koiran- vai unohdammeko koko jutun. On koirasta niin paljon vaivaa. Mutta on se mukava sorsametsällä. Ja se jälkikoira olisi niin tarpeellinen. Paino sen kun nousee, kun ei ole"pakko" mennä lenkille.
Jos otamme niin millaisen. Bella(espanjanvsikoira) oli niin mukava, kun ei karannut minnekään. Nelli (labradorinnoutaja)oli maailman paras vesilintukoira. Ei harmaata pystykorvaa - tosikko ja hirvikoiria on ihan tarpeeksi täälläpäin.Sitten päädyimme joko uuteen vesikoiraan tai labbikseen. Labbiksen monet taudit ja sen lyhentynyt elinikä hieman huolestuttivat, mutta voi miten pitkä lista oli myös vesikoiralla mahdollisia tauteja ja kremppoja. 

No, eipäs sitten oteta ollenkaan - pääsemme vähemmällä huolella.

Kevätaurinko paistoi ja lenkkeily oli edelleen minimissä. Jos kuitenkin....
Ja koirakuume roihahti +42 asteeseen ja niinpä niin päätös syntyi: meille tulee uusi koiravauva! Eli saanko esitellä uuden kuvausassistenttini: Lalli-herra (on se "vähän" isännän metsästyskaverikin :))





Lalli on kuvissa viiden viikon ikäinen. 


Tässä on Lallin emo Tyrni. Isä on hollantilainen uros.



Lalli saadaan kotiin juhannukseksi. Varmasti uuden kuvausassistenttini nenä näkyy monessa kuvassa tulevaisuudessa.

Saippuakuplan elämää

Tässä video yhden kuplan elämästä.  Pahoittelen kuvan hyppimistä, mutta kuvauspaikka piti vaihtaa tuulen takia, ja kuvasin käsi --tai paremm...