SYYSPUUHIA

Voi miten meitä on siunattu ihanilla syysilmoilla! Lämpötilat ovat pysytelleet koko viikon lähellä +20 astetta ja aurikoinen paistaa. Oli niin kiva viettää rauhallista, syksyistä viikonloppua.

Omenat ovat parhaimmillaan, joten pakko oli leipoa piirakkaa. Tein tämän äitini ohjeilla vanhanaikaisesti pullataikinapohjaan. Ja hyvää oli!

Keräilimme satoa niin metsästä kuin puutarhasta.

Tein elämäni ensimmäistä kertaa moussakaa. Ja oli niin hyvää, että teen toisenkin kerran.

Sieniä on kerätty ja saatu noin 40 litraa. Talven sienisalaattitarpeet on nyt kasassa. 

Pitkästä aikaa veimme myös verkot vesille - ja onni oli myötä.

Saaliimme oli suutari :D 
Minusta tuo on maailman surullisimman näköinen kala.

Kun on kuusenkaatajia, on niitä oksanvääntäjiä. Se kalanhaju houkuttelee kissatkin paikalle.

Merelle olisi voinut jäädä kyllä pidemmäksikin aikaa - oli niin hienot kelit. Ei tuullut ja lämmin hiveli kasvoja.

Olihan siellä muitakin pyytäjiä. Yksi merimetso lähti verkkopaikaltamme, kun menimme sinne - yhdessä särjessä oli nokan jälkiä. Kauniita ovat, mutta huonotapaisia.


Viikonlopussa voisi olla enemmänkin päiviä - tekemistä kyllä riittäisi.

Mukavaa viikkoa kaikille!
T. Arjuska :)

Kun saapuu syys - taas kerran

Kyllä se on niin, että työ sotkee hyviä harrastuksia, kuten kuvaamista tai vaikka tätä kirjoittelua. Ja poikasten syysmuutto. Mutta nyt kun poikaseni ovat lentäneet talveksi muille maille ja pesä rauhoittuu, voin istahtaa hetkeksi plaraamaan kuviani. Ja kirjoittamaan.

Minä en ole syysihminen. Olen yrittänyt siedättää itseäni ajatukseen kylmästä ja pimeästä, mutta ei. Ahdistaa jo nyt ajatus loka- ja marraskuusta. Onneksi nyt paistaa aurinko ja lämpötila kipuaa ihan siedettäviin lukemiin päivisin. Mutta se musta, kylmä muumimaan peikko vaanii nurkan takana.

Onhan syksyllä tietysti puolensa: omenat tuoksuvat (ja ehkä piiraskin) ja sienimetsässä saa liikuntaa niin emäntä kuin pieni assistentti (no ei ehkä enää niin pieni :)).


Mutta nyt sitten syyskuun kuvasaldoon: Yritin saada kuun taivaalta. Meillä oli pilvistä, kun syyskuun "melkein" superkuu paistoi. Tämä ovat hieman vajaasta kuusta otettu. Ei aivan nappisuoritus, mutta minusta hauska.

Syysmaisemat.

Kesä yrittää pitää pintansa: viimeiset kukat, viimeinen mahdollisuus siementää.

Pihamaan syksyä. Hieman tylsiä kuvia, mutta en voi vastustaa syksyn punaista värimaailmaa.

Ja hieman valkoistakin (hattivatit tulevat taas :))

Sunnuntailenkki. Kierrämme aina tietyn lenkin ja katsomme vuodenkiertoa lenkkipolkuamme tarkkaillen. Paikoitellen polkumme kulkee satumetsässä ja välillä olemme pohjoisessa - paitsi, että meillä on komeammat jäkäliköt kuin poronhoitoalueella.

Tänä aamuna se sitten tapahtui: kesä loppui. Maa oli osittain kuurassa. 

Ja mitäpä kuvausassistentille kuuluu? 
Koulutus on "kovassa" käynnissä. Välillä Lalli tajuaa, mikä on homman nimi, mutta välillä ei eli sen ei tarvitse rynnätä paikalle ja hyppiä mustikoiten tai sienten päällä, jos kumarrun maahan. Sen ei tarvitse työntää kuonoaan jokaiseen kuvauskohteeseen. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. 
Enää Lalli sotkeennu saniasisiin tai joudu kusiaisten hyökkäysten kohteeksi. Siitä on ihanaa  hypätä kiven päälle ja loikata ( huom. siis LOIKATA) sieltä mallikkaasti alas.

Esimerkki: tämä oli tarkoituksenani kuvata,

mutta näinhän siinä usein käy - vielä.

Muutama posetuskuva (joita on hankala saada, koska neljän kuukauden ikäinen ei oikein istu ja ihmettele maastossa - tai muuallakaan).

Oikein mukavaa syksyn alkua! Nauttikaa metsäretkistänne!

T: Arjuska ja assistentti Lalli