KEVÄTTÄ PUKKAA

Kevät on todella kummallista aikaa. Silloin pitää kiiruhtaa niin moneen paikkaan yhtä aikaa: työpöytä pitää saada töistä puhtaaksi ennen lomaa, puutarhassa kaikki työt on tehtävä yhtä aikaa ja koti näyttää siltä, että siellä ei siivota koskaan. Kamera nököttää pöydällä surullisena ja kuiskii, että eikös minua ulkoiluteta ollenkaan.Oma olokin on, että teenpä tuon ja tuon työn ja kaikki jäävät puolitiehen. Virtaa on, mutta sitä tärisee vain paikoillaan kuin duracell-pupu. 

Toukokuu on ollut siis kuin elämän sekametelisoppa.Laitan koosteena kevätsekoilut:

Teitysti kävimme verkoilla. Luodolla ei tänä keväänä pesikään joutsen vaan valkoposkihanhi. Tuo on varmaan on iskä. Olen huolissani hanhen jalan vuoksi: aina kun veneilemme pesän ohi, niin jalka on ylhäällä (ja aina sama jalka). Toivottavasti se ei ole loukkaantunut.

Merimetsot ovat arkipäivää, sillä niiden määrät ovat lisääntyneet vallan hirveästi. Komeita ovat linnut, mutta ulkoluodot ovat täysin kuolleita näiden otusten takia. Ja mokomat repivät kaloja verkoista.

Rentukankukinnan aikaan lahna kutee.                                                                         

Tietysti meidän kesäkalkkunatkin saapuivat. Tänä vuonna siirtäminen onnistui hienosti, vaikka hakupäiväksi sattui yksi toukokuun kuumimmista päivistä. Kaikki pysyivät hengissä ja pirteitä ovat olleet ja syöneet ja juoneet hyvin. Laitanpä kuvia sitten "pikkuisista", kun he pääsevät ulkoilemaan.

Ja se puutarha. Viime kesä meni muissa hommissa, niin kukkapenkin uudistaminen jäi tähän kevääseen. No, se sitten tehtiin suuren maailman malliin :) Ja nyt se on hyvä! Pionitkaan eivät suuttuneet niin kuin epäilin etukäteen.

Kasvihuoneviljelmät meinasivat loppua alkuunsa. Huoneeseeni tuli asumaan herra Kyy. Ja kookas sellainen. Nuoriso sanoi, että ei saa tappaa, sillä nehän ovat melkein rauhoitettuja. Isännältä kun lipsahtaa vahingossa aina lapio niiden päähän. Nyt sitten etsimme ja etsimme käärmestä ja ei siitä silloin näkynyt jälkeäkään (lakaisimme lattian joka ilta, että näemme, jos se vaikka häipyisi). Joka aamu se makasi turvesäkkien päällä tai taimilaatikossa. Olen aina luullut, että inhoan vain hämähäkkejä, mutta en minä sen kyyn kanssa voinut olla samassa huoneessa. 

Isäntä sitten marssi joka aamu rohkeana miehenä ja tarkisti tilanteen. Ei siellä kuulemma mitään ole, mutta kun minä menin sinne, niin aina se oli siellä. Lopulta eräänä aamuna mieheni näki sen. Haarakepit tehtiin pyydystämistä varten valmiiksi ja isäntä sai kun saikin haaran käärmeen pään luokse. Käärme iski kiinni siihen ja kiepautti itsensä kepin ympärille. Kuljetuslaatikkokin oli siellä valmiina, joten ei kun kopautus ja Herra Kyy putosi laatikkoonsa ja sai kyydityksen muualle.

 Valitettavasti käärmeestä emme saaneet kuvaa - oli sen verran ujo. Turoa kuitenkin kiinnosti kovin kuljetuslaatikko. Nyt otus majailee 25 kilometrin päässä kasvihuoneestamme - ja hyvä niin!

Moneen kohteeseen ehdimme ja lopulta seikkailuimme saivat lähes onnellisen lopun.

Mukavaa tulevaa kesää kaikille!