20. tammikuuta 2013

Heikin päivä: talvi puolessa, nälkä suolessa



Arki on astunut omine rutiineineen viikkoihin. Lomamittarilaskuri on laitettu jo päälle: seuraavana on talviloma.  Lenkkeily Vanhan Rouvan kanssa on ollut vähemmällä. Meillä on kummallakin ollut terveyden kanssa ongelmia, sillä vanhuus ei tule vaivatta. Ja ilmat eivät kyllä ole olleet kovin suotuisia. Paksu pilvipeitto on peittänyt taivaan päivästä toiseen ja harmaus on ollut niin luonnossa kuin mielessäkin läsnä alituisesti. Kuluvan viikon aikana kuitenkin aurinko vilahti. Ihana sininen taivas tuli esille. Ja nyt viikonloppuna kirkastui, mutta pakkanen kipusi ennätyslukemiin. Lenkkimme on ollut pieniä pyrähdyksiä polkumme eri osiin. Halusin koota kuvakollaasin maastoistamme näin keskitalvella.



Polkumme kulkee hyvin vaihtelevissa maastoissa. Onneksi metsänraivaajat ovat kelkkoineen ajelleet ympäri metsiä, joten kulkeminen on ollut helppoa ilman suksia tai lumikenkiä. Bella on myös päässyt selkävaivaisena vapaasti juoksentelemaan ja tutkimaan talven hajuja ja jälkiä.



                                                 





Lunta on ollut kyllä mukavasti. Minä en enää henkilökohtaisesti kaipaa yhtään lisää.
Ihana keväänsininen taivas jo vilahtaa silloin tällöin!














Polkumme ylitse menee useita oksaportteja.


                                                                                                         


Puusto on välillä aivan pieniä taimia, harvennettavaa tai jo tällaista jyhkeää puustoa. Käkkyrämännyt löytyvät kallioilta. Jokaiselle jotain.





Tänä talvena on syksy pitänyt pintansa. Vettä tuli silloin ihan riittävästi. Ja se näkyy edelleen. Vesi on aivan lumen ja jään alla.


















Lumikuningatar tekee keijuineen kukkia talven keskellä.













    Meri rannaton.... on siellä ranta, mutta se on toisen valtion puolella. Nimittäin Viron.


Mutta lumikentät löytyy myös lähempääkin. Meidän navetan takana aukeavat naapurin peltoaukeamat.



Talven kimallusta oksilla ja törröttöjillä...
 se kestää vain hetken....
  nämä timantit eivät ole ikuisia....



Kuvauksista vastaavat
assistentti Vanha Rouva Bella

ja emäntä.

   

Toivotamme teille kaikille mukavia talvipäiviä. 

Nauttikaa valosta - sitten jos ja kun aurinko esiin lopullisesti putkahtaa.
Nyt olemme saaneet nauttia vain pilkahduksen silloin tällöin.

2 kommenttia:

  1. Miltäs tää nyt näyttää? Keskitin kuvia ja tekstejä hieman ja poistin lopulta turhaa tyhjää...

    VastaaPoista

Saippuakuplan elämää

Tässä video yhden kuplan elämästä.  Pahoittelen kuvan hyppimistä, mutta kuvauspaikka piti vaihtaa tuulen takia, ja kuvasin käsi --tai paremm...