Kalareissu

Auringosta ei ollut enää tietoakaan.

Mantereelta kävellen kalapaikalle. Onneksi matka ei ole kuin reilu kilometri. Lähisaaret suojelevat tuuleltä - onneksi.

Verkkoavanto on ensin puhdistettava ja hakattava jää pois.

Näitähän sieltä sitten nousee. Kalankasvattajan "pussi" kaatui jo ennen joulua, ja kirjolohia on saatu enemmänkin kuin riittävästi.

Näiden verkkomerkkien välissä on meidän verkko.

Sieltä se verkko tulee ja sinne se vedetään takaisin pyytämään.

Tämän kertainen saaliimme. Onneksi ei tämän enempää. Vain yksi kuollut kala, joka jätettiin merikotkalle ateriaksi. Avannolla käy myös korpit ja kettu, joten heillä on tällainen pikabaari.

Vanharouva ei ollut retkellämme mukana, kun hänellä tuota iskiasta repii. Silloin on parempi levätä ja tehdä vain pienempiä retkiä metsän suojassa.

Vihdoinkin paistaa aurinko

Eipä näy pilkkijöitä....

Talvitaidetta

Usvaneidon viitan liepeet liehuvat saaren rannassa

Rantapuut kokoavat voimansa

Kevättimantti

Männyntaimen hattu

Kuu paistaa, kuolleet ajaa...

Täyden kuun aikaan monet valittavat unettomuutta. Tietäjät taas sanovat sen olevan urbaanilegendaa, että kuu vaikuttasi meidän nukkumiseemme mitenkään. Vanhan kansan mukaan täysikuu on kuolleitten liikkumisaikaa. Monet tarinat (varsinkin Pohjanmaalta) kertovat, kuinka vainajat ajavat vaunuillaan yöllä rakkaittensa luokse. Liekö siitä sitten jäänyt meille joku alkukantainen pelko, että tämä on nyt viimeinen yö elävien joukossa. Voi olla, että ensi yönä kuulee: " Kuu paistaa heliää, kuu paistaa keviää, etkös elävä pelkää?"

Heikin päivä: talvi puolessa, nälkä suolessa

Arki on astunut omine rutiineineen viikkoihin. Lomamittarilaskuri on laitettu jo päälle: seuraavana on talviloma.  Lenkkeily Vanhan Rouvan kanssa on ollut vähemmällä. Meillä on kummallakin ollut terveyden kanssa ongelmia, sillä vanhuus ei tule vaivatta. Ja ilmat eivät kyllä ole olleet kovin suotuisia. Paksu pilvipeitto on peittänyt taivaan päivästä toiseen ja harmaus on ollut niin luonnossa kuin mielessäkin läsnä alituisesti. Kuluvan viikon aikana kuitenkin aurinko vilahti. Ihana sininen taivas tuli esille. Ja nyt viikonloppuna kirkastui, mutta pakkanen kipusi ennätyslukemiin. Lenkkimme on ollut pieniä pyrähdyksiä polkumme eri osiin. Halusin koota kuvakollaasin maastoistamme näin keskitalvella.

Polkumme kulkee hyvin vaihtelevissa maastoissa. Onneksi metsänraivaajat ovat kelkkoineen ajelleet ympäri metsiä, joten kulkeminen on ollut helppoa ilman suksia tai lumikenkiä. Bella on myös päässyt selkävaivaisena vapaasti juoksentelemaan ja tutkimaan talven hajuja ja jälkiä.



                                                 

Lunta on ollut kyllä mukavasti. Minä en enää henkilökohtaisesti kaipaa yhtään lisää.

Ihana keväänsininen taivas jo vilahtaa silloin tällöin!

Polkumme ylitse menee useita oksaportteja.

                                                                                                         

Puusto on välillä aivan pieniä taimia, harvennettavaa tai jo tällaista jyhkeää puustoa. Käkkyrämännyt löytyvät kallioilta. Jokaiselle jotain.

Tänä talvena on syksy pitänyt pintansa. Vettä tuli silloin ihan riittävästi. Ja se näkyy edelleen. Vesi on aivan lumen ja jään alla.

Lumikuningatar tekee keijuineen kukkia talven keskellä.

    Meri rannaton.... on siellä ranta, mutta se on toisen valtion puolella. Nimittäin Viron.

Mutta lumikentät löytyy myös lähempääkin. Meidän navetan takana aukeavat naapurin peltoaukeamat.

Talven kimallusta oksilla ja törröttöjillä...

 se kestää vain hetken....

  nämä timantit eivät ole ikuisia....

Kuvauksista vastaavat

assistentti Vanha Rouva Bella

ja emäntä.

   

Toivotamme teille kaikille mukavia talvipäiviä. 

Nauttikaa valosta - sitten jos ja kun aurinko esiin lopullisesti putkahtaa.

Nyt olemme saaneet nauttia vain pilkahduksen silloin tällöin.

Uusi vuosi, uudet polut kuljettavina

Lähdimme vanhan rouvan kanssa kiertämään pissilenkkiämme. Se olikin vaikeaa. Tuttu polku oli peittynyt hangen alle. Kumpikin tiesimme siitä huolimatta, mistä polkumme kulkee. Lumi peitti katalimmat puunjuuret ja terävimmät kivet. Ja urheasti kuljimme eteenpäin.
Vanhan rouvan jalat keräsivät lumipaakkuja ja kävely kävi vaikeammaksi ja hankalammaksi joka askeleella. Mereltä oli nousemassa uusi lumimyräkkä. Pysähdyimme.
Mietimme, jatkaako vai kääntyäkö takaisin. Antaisimmeko periksi vai puskemmeko sisulla läpi hankien.

Käännyimme. Joskus on pakko.
Vaikka polku olisi tuttu, sitä on liian vaikea kulkea.

Seuraavalla kerralla lenkki onnistui! Isäntä polki meille uuden polun.

Joulu meni painollaan. Herkut on syöty, kolme dekkaria luettu, nukuttu päikkäreitä. Pienillä lenkeilläkin on käyty. Ja tuli suojakelikin joten pääsimme lumiukkojen tekoon.
Aluksi oli haaveemme tehdä luminen terrakotta-armeija, mutta toisin kävi. Oliko lumi ennen vanhaan kevyempää vai olimmeko voimakkaampia, mutta nuo kaksi veivät voimamme täysin. Täytyy lähteä punttisalille, että jaksaa paremmin tehdä lumiukkoja.

 

Muistaa...ei muista...

Asiat ovat järjestyksessä!
Olen kirjoittanut ne listoiksi.

Minulla on monia listoja:
ruokaohjeita,
menu-listoja,
kauppalistoja,
listoja asioista, jotka unohtuivat,
työlistoja,
aikatauluja,
lahjalistoja...

Ja kuitenkin aina jotain unohtuu...

Dementiaako?

Koiranpissitystä....ja vähän kissojenkin

Bella ja Yrjänä

Maastokuvauslenkeillä minun ei onneksi tarvitse olla yksin. Usein mukana kameran lisäksi on ensimmäinen assistenttini Bella. Hänen assistenttinsa Yrjänä tulee aina tarpeen mukaan matkaamme.
Tässä on ojakuvaukset käynnissä. Minä olen ojanpenkalla ja Bella ja Yrjänä seuraavat tarkkana touhuilujani.