28. lokakuuta 2020

27. lokakuuta 2020

Taukoilua

 Vuosi on kulunut edellisestä postauksestani. Ja millainen vuosi. Viime syksyn vedin vielä happea. Ja kevät muutti työrutiinit aivan toiseksi. 

Jos voimat ovat vähissä,silloin ei edes jaksa harrastaa. Sitä vain läähättää ja yrittää selvitä päivästä toiseen.

Mutta selvisin.




Voittajafiiliksin Arja

25. elokuuta 2019

Eläintarkkailua

Meillä on käynyt koko kesän semmoinen vilske eläinvieraitten osalta ettei moista ennen. Ja kaikki vieraat eivät tosiaankaan ole olleet tervetulleita - minun mielestäni.
-naakat repivät uusien omenapuiden raakileet (ja söivät ne) ja kesäkurpitsat ja luumut
-kettu tai supi söi marjat pensaista

Positiivisena ovat olleet hirvet: ne söi horsmikon ja nyt syksymmällä naapurin pajut ojista.

Hirvipojat kuvissa heinäkuussa ja elokuussa 2019:










Luulin että kurkien pesintä epäonnistui tänä vuonna, kun perhettä ei näkynyt koko kesänä. Nyt kuitenkin muutama kurki lentelee pellon yllä. Supikanta on nyt niin iso, että metsälinnun poikasia en ole tavannut ollenkaan. Ja supikoirat ovat varmaan syynä kurkilastenkin tuhoon. Harmi.





Elämä on kuolemista. 

Arja

Ps. Olen niiiiiin onnellinen elämäni parhaista hirvikuvista.

Kasvitarkkailua osa 3

Elokuu 2019





Nyt kesä mennyt ooon!

Lämmöllä muistaen  Arja

24. kesäkuuta 2019

Tammio kesäkuussa 2019

Käytiin veneretkellä Tammiossa. Hieman keikutti venettä, mutta merellä on aina kiva olla.








Kesäterveisin Arja

23. kesäkuuta 2019

Vesileikkejä - ei kun koulutusta

Meri on vielä kirkas ja siksipä lähdimme hieman kertaamaan vanhaa ja oppimaan uutta. Kelluvat damit olivat varmaan ensimmäistä kertaa virallisesti mukana. 
Vanhempi herra käy niin kuumana, että sotkee nuoremman ajatukset. Mutta onneksi porukkaa oli sen verran, että saatiin homma toimimaan.

Ensin vanha herra:  





Sitten herra Kovakallo:












Loppujen lopuksi kaikki meni hyvin.

Kiitos Maija kuvausavusta!

Märkänä mutta onnellisena Arja

Saippuakuplan elämää

Tässä video yhden kuplan elämästä.  Pahoittelen kuvan hyppimistä, mutta kuvauspaikka piti vaihtaa tuulen takia, ja kuvasin käsi --tai paremm...