20. helmikuuta 2021

Saippuakuplan elämää


Tässä video yhden kuplan elämästä. 

Pahoittelen kuvan hyppimistä, mutta kuvauspaikka piti vaihtaa tuulen takia, ja kuvasin käsi --tai paremminkin polvivaralta. Ilmeisesti polvi ei ole vakain kameranjalka.

Tämä on myös editointiharjoittelua. Ohjelmana on minulla edelleen Sony Vegas 13.0.














Palloillen Arja

Talvikuvailu jatkuu

Yritin koulussani polkaista talvikuvailuun keskittyvän valokuvauskerhon pystyyn, mutta innokkuutta ei tänä vuonna siihen ollut. Harmi, sillä harvoin on näin hienot puitteet täällä etelässä talvisiin kuvailuihin.

Siispä kuvailin ihan itsekseni.

Minä en saanut paikallisesta apteekista glyseriiniä (tilaustavaraa), niinpä tein vain sokerista, fairysta, vedestä ja lurauksesta glukoosisiirappia. Pakkasta oli reippaasti eli noin -15 astetta.

Pallot eivät olleet kaikkein kestävintä laatua, mutta muutama pysyi ehjänäkin. Pallojen koolla en voi kehua, mutta pienikin on kaunista. 

Ja minulla oli hauskaa! Näin selatetään koronastressiä!







Sormet jäässä terveisin Arja

17. helmikuuta 2021

Talvileikkejä

 Pitkästä aikaa kameran kanssa leikkimistä  - ja kokeiluja. Ei mennyt ihan putkeen, mutta jospas se tästä taas lähtisi.





















Pakkasterveisin Arja

10. marraskuuta 2020

Valkmusan kansallispuisto

Kymenlaaksossa sijaitseva Valkmusan kansallispuisto on aika tuntematon. Koronakesänä kuitenkin tämänkin puiston reitit on löydetty. Täällä on helppo kulkea. Reitti on suhteellisen lyhyt, joten retkeily pientenkin lasten kanssa onnistuu hienosti.


Me kävimme kaksi kertaa retkeilemässä lyhyen ajan kuluessa. Elokuussa oli tyttäremme kissitkin mukana, ja niistäpä kehkeytyi varsin mallikkaita metsän poikia!





Suo on kyllä niin rauhoittava paikka!







Lokakuussa saimme kokea talven ensilumen. Voipi olla myös viimeinenkin...










Pitihän sitä hieman leikkiäkin siellä:





https://www.luontoon.fi/valkmusa







Suosittelen! Käväiskäähän Valkmusassa.

                                                           Arja





Marraskuu

 Kyllä on kylmää!





                                                                                 


Terveisin Arja


3. marraskuuta 2020

Pikkuruinen


 


Pienikin on kaunista.





                                                                                        Syysmyrskyterveisin  Arja

2. marraskuuta 2020

Mietiskelyä: millainen talvi nyt tulee

 Viime talvi jäi muistoihin täällä Kaakonkulmalla leutona, melko kosteana ja lumettomana. Lenkkeilyn (ja autoilun) kannalta kivaa, mutta kyllä hirvitti, miten luonnonkasvien käy. Mutta ilmeisesti ne kestävät myös lumettoman talven. Mustikoita ja sieniä kerättiin normaalit määrät.

Nyt jännitetään toistuuko viime talvi tänä vuonna.


Talvikuvailua 11. - 12.1.2020






Iso vesi kävi tammikuussa. Meidänkin talo oli vaihteeksi merenrannalla (vesi on siis naapurin pellolla).






Orvokkini kukkivat koko talven ajan! Joka aamu ne toivottivat hyvät huomenet töihin lähtiessäni ja sanoivat terve, kun tulin takaisin. 


Myrskytuulta kuunnellen ja maailmanmenoa ihmetellen

                                                                                                  Arja

28. lokakuuta 2020

27. lokakuuta 2020

Taukoilua

 Vuosi on kulunut edellisestä postauksestani. Ja millainen vuosi. Viime syksyn vedin vielä happea. Ja kevät muutti työrutiinit aivan toiseksi. 

Jos voimat ovat vähissä,silloin ei edes jaksa harrastaa. Sitä vain läähättää ja yrittää selvitä päivästä toiseen.

Mutta selvisin.




Voittajafiiliksin Arja

Saippuakuplan elämää

Tässä video yhden kuplan elämästä.  Pahoittelen kuvan hyppimistä, mutta kuvauspaikka piti vaihtaa tuulen takia, ja kuvasin käsi --tai paremm...