8. heinäkuuta 2015

Kuvien muokkaamista suuntaan jos toiseenkin



Kesä-heinäkuun vaihteen olimme isännän kanssa Kuusamo-opistolla. Olemme olleet jo kaksi kertaa aikaisemminkin siellä uutta oppimassa, vanhoja taitoja syventämässä ja vain kuvailemassa. 

Tällä kertaa kurssimme oli puhtaasti Lightroom-kurssi. Viikon ajan vatkasimme kuvia välillä parempaan  ja välillä ei ehkä niin hyvään suuntaan.

Mutta kivaa oli! Voi viikon verran mennä valmiiseen ruokapöytään, ei tarvitse tiskata ja pystyi olemaan koneella niin kauan kuin istumalihakset kestää.










Luokkamme oli sitten viime näkemän muuttunut alakertaan. Siellä ikkunattomassa, päivänvalolampuin sisustetussa luokassa muokkailimme kuvia uusituilla koneilla.















Enpäs ennen olekaan käyttänyt omppuja!
Toinen kuva on kolmen päivän kollaasi muistiinpanoistamme :)








Mitäpä sitten teimme: kävimme Lightroomin eri osa-alueet pykälä pykälältä läpi. Teimme vain yhden kuvausreissun Kuusamon keskustassa. Pyörähdimme kirkolla ja kotiseutumuseolla. Tarkoituksenamme oli ottaa materiaalia muokkaamista varten.







Tässä on "väärin" otettu kuva eli 1/1000, f20, ISO 100. Yritin sitten aukaista kuvan. Kuten kuvasta näkyy leikkiminen on vielä kesken. Kohinaa on vielä ihan riittävästi. Ja himpun verran kirkon maha on pullollaan. Mutta paljon kuvaa saa auki, jos vain jaksaa säätää.




Toinen prototyyppinen tehtävä oli tutkia syvyysterävyyttä. Minä kuvailin museon aitanseinää. Tosin tämä ei ole paras mahdollinen esimerkkikohde, mutta terävyys kuitenkin näkyy siinä - joten kuten.

 1/200
f5.0
ISO 160
1/125
f10
ISO320
1/125, f18, ISO 320
Kyllä kun tarkasti katsoo niin seinän pehmenemisen näkee.

Eri aika-arvot tietenkin käytiin läpi ja niiden muokkaaminen. Minä muutin yhden virtakuvan vielä mustavalkoiseksi. Kuvia on rajailtu, säädetty valotusta ja kontrastia lisätty ja vähennelty ja lisätty täytevaloa. Lisäksi koko kuvan värikylläisyyttä on muutettu.





Nämä yllä olevat kuvat on otettu iltaretkeltämme, jonka isännän kanssa teimme. Paikkana on Myllykoski.

Lopuksi opettelimme vedosten tekemistä. Kurssiin kuului kaksi A3 kuvaa ja lisämaksusta sai sitten ylimääräisen. Tässäpä minun otokset: (valitettavasti kännyllä otettu kuva ei ole suurennoksena laadullisesti ihan sitä, mitä kuvat ovat)








Tämmöistähän se sitten on - opettaja kera oppilaiden.



Lopuksi kuvakooste reissustamme. Totesimme, että on kaksi paikkaa, johon palaamme uudestaan ja uudestaan: Kuusamo ja Venetsia.

Kuvat lähtevät kännykuvalla kotitiestä. Laitan muutaman lisäkuvan Kuusamon kirkosta ja museosta. 

























Oulanka, 








Myllykoski ja 





Ruka tietysti täytyi käydä katsastamassa.






Eräänä iltana ajelimme Posiolle. Poroja oli todella vähän liikkeellä. Erän kurssikaverimme sanoi, että emäporot eivät lähde liikkeelle ja tule tielle ennen kuin vasat pystyvät seuraamaan emoa. Osa kuvistani on otettu kännyllä auton tuulilasin läpi.




Olimme omalla "kesämökillämme"  eli asuntoautollamme liikkeellä. Tyyli säilyi isännällä jopa aamukahvilla.



Viikko oli mukava, antoisa ja rentouttava. Suosittelen lämpimästi tämmöisiä kursseja. Niitä järjestetään ympäri Suomea - jokaiselle varmasti löytyy itselle sopiva.

Mukavaa heinäkuuta kaikille!

T. Arjuska ja isäntä








2 kommenttia:

  1. Vaan YKSI porokuva??! Vaadin erillistä poropäivitystä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut niitä poroja :D
      Vasta viimeisenä päivänä pienet laumat käyskentelivät Kuusamon liepeillä. Yleensä niitä on niin, että ei autolla meinaa eteenpäin päästä. Tämmönen reissu nyt porojen suhteen.

      Poista